Perjantai-illan hupia monipolttoainekeittimen kanssa

Perjantai-illat voivat nykyään näyttää melkoisen erilaiselta kuin 10 vuotta sitten. Ostin nimittäin itselleni vihdoin eilen pitkään mielessä olleen monipolttoainekeittimen. Illalla työpäivän päätteeksi kaadoin itselleni lasin punaviiniä ja aloitin tutustumisen värkkiin.

Monipolttoainekeitin on kätevä ja jopa melkoisen yksinkertainen keitin ympärivuotiseen käyttöön. Olen pitkään suunnitellut tämän MSR:n Whisperlite Universalin hankintaa. Vaikka vertailin monipolttoainekeittimiä vielä pitkään ennen hankintaa, päädyin lopulta tähän suunnittelemaani malliin.

Tämä MSR-keitin on rakenteeltaan vankan ja ja luotettavan oloinen. Siihen voi vaihtaa suuttimia ja käyttää esim. kesäisin polttoaineena kaasua. Talveksi suuttimen voi vaihtaa ja valita polttoaineeksi bensan, jolloin ruoan laitto ja lumen sulattaminen onnistuu helposti myös kovilla pakkasilla.
Eilen illalla minä purin keittimen palasiksi ja tutustuin sen osiin. Kasasin sen niillä osilla, jota soveltuvat bensan polttamiseen ja sen jälkeen vaihdoin takaisin kaasulla tarkoitetut osat. Kotona tämä toimi koekäytössä yhdessä kaasun kanssa hyvin.

Nyt nappaan keittimen mukaani ja testailen sitä kahden yön laavuretkellä Teijon kansallispuistossa. Luvassa on tuleva pakkasyö noin -8c lämpötilassa. Joulukuun maastoretki voi alkaa.

MSR:n Whisperlite -keitin purettuna osiin. Tämä oli mukavan yksinkertainen kasata ja huoltaa.

8 thoughts on “Perjantai-illan hupia monipolttoainekeittimen kanssa

Add yours

  1. Moikka! Onks toi whisperlite oikeesti hiljainen? Mulla on se MSR:n xgk joka on kyllä hyvä ja polttaa dieseliäkin tarpeen tullen. Mutta… se meteli 😱

    1. Pääsin eilen ja tänään vihdoinkin taas leikkimään tuon oman keittimen kanssa, kun viime yö vietettiin ulkosalla laavulla. Kyllä se omaan korvaan vaan melko hiljaiselta tuntuu, koska ei haittaa keskustelua laisinkaan. Satuin ottamaan vähäsen videokuvaakin tuosta keittimestä ja sen pöhistessä kuuli hyvin linnunlaulunkin taustalta. Mä olen ollut kuulevinani, että ainakin se XGK on mainio ja todella pätevä keitin, mutta meluisa kuin mikä. Se taisi olla yksi syy siihen että mä päädyin tähän malliin.. :D

      1. Okei, kiitos tiedosta! Joo, siis jos ton kanssa pystyy puhumaan niin se kertoo jo paljon. Oon ristinyt oman keittimeni ”Raketiksi”, se kertoo jo paljon…

      2. Raketti kieltämättä antaa tietynlaisen mielikuvan. :D Mä olen tainnut ihmetellä tuota XGK:ta ja Primuksen vaihtoehtoja nettivideoista. Ymmärsin että XGK on todella luotettava keitin toimivuudeltaan. Arvuuttelin itse oikeastaan pitkään Primuksen Omniliten ja MSR:n Whisperliten välillä. Primuksetkin vaikuttivat mainiolta, mutta nekin pöhisevät kovaa, johon valmistajan ratkaisu on ollut tehdä niihin erillinen hiljennin. :D

        Pistän tuonne KeanRetki-naamakirjasivulleni vielä vaikka tänään videon tuosta keittimen pöhinästä. Siitä voi käydä tsekkaamassa tunnistaako vielä linnut taustalta.

      3. Hei kiitos! Joo, siis toi xgk oli meillä mongoliassa, jossa sitä keitettiin dieselillä koska mitään muuta ei siellä kazakstanin rajan liepeillä ollut saatavilla. ei mitään ongelmaa 😀 ja ollut mulla siis vuodesta 2011, enkä oo tainnut kertaakaan putsata… mut sit kerran ruotsissa tuli yks tyyppi sadan metrin päästä toisesta leiristä kysymään, et onko meillä kaikki ok, kun kuuluu niin hirveä meteli. ”ei kun me tässä keitetään vettä vaan…”

      4. Aivan loistava tarina! 😂😄😃 Noita on ihana muistella sitten vanhempana keinutuolista. 😃

        Piti muuten mainita myös Whisperliten miinuspuoli joka tuli mieleen, eli toistaiseksi tuo on ollut vähän kiikkerän tuntuinen seisoessaan jaloillaan ja bensapullonkin ollessa kiinni letkussa. Täytyy kokeilla vielä saako sitä letkua vähän käännettyä niin että seisoo tukevammin. Kattilan ollessa päällä ei mitään ongelmaa, mutta esilämmittäessä tuntuu että täytyy pitää kiinni jotenkin keittimestä ettei se kellahda, kun bensapullo/letku painaa keitintä vinoon. Siihen pitää vielä keksiä ratkaisu.. Tämä keitin oli tänään jo pienessä noessa kahden päivän käytön jälkeen. Joko täytyy hankkia muuta polttoainetta (nyt Primus Powerfuel) tai vaan opetella puhdistamaan kunnolla.

      5. Okei! Joo se munkin on ihan musta, dieselin jälkeen tietty ihan toivoton putsaa, mut kyllä ne ns puhtaimmatkin mun mielestä nokee, ja pitää vaihtaa niitä suojapusseja aika usein ettei se likaa sit muita kamppeita repussa.

      6. Hyvä pointti! Tässähän taas oppi monta juttua joihin on hyvä kiinnittää huomiota. Ja totta että suojapussi varmaan menee muuten sitten vaihtoon kun on tullut riittävästi käytettyä. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

MIRØ HONKANEN

THE BLOG & WEBSITE

Lähierä™

Luonto on lähellä

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

huippuretki.fi

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

Home in the Wild

Pictures and stories from the great outdoors.

tapanikunnas.net

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

TIMOANTTALAINEN.COM

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

Retkipaikka

Lähiretkeilyä ja mielenrauhaa

Ylämäki

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

%d bloggers like this: