Ihmeellinen Pohjois-Norja – Retkeilijän taivas

Kesälomasta on jo kerennyt vierähtämään monta viikkoa ja näiden viimeisten lämpimien päivien jälkeen ollaan kohta syksyssä. Mukavasti alkaneiden toimistotöiden lomassa suunnittelen jo seuraavia retkiä ja vaelluksia, sekä muuta kiehtovaa syksylle. Nyt on kuitenkin vielä hyvin aikaa kertoa siitä viimeisestä kesäreissusta jonka aikana pyörähdettiin Pohjois-Norjan Lyngenissä retkeilemässä ja telttailemassa. Maisemat olivat taas kerran täysin uudet, mutta... Continue Reading →

Terveiset Hetasta! Kohta olen jo Kilpisjärvellä, josta lähden muutamaksi päiväksi retkeilemään Pohjois-Norjan Lyngeniin. Tässä ennen sitä kuitenkin vähän kertomusta viime viikonlopun Kolin sooloretkeltä. :) Viime viikonlopuksi ajelin Helsingistä Kolille retkeilemään. Olen jo pitkään haaveillut käynnistä Kolilla, yhdessä tunnetuimmista ja näyttävimmistä Itä-Suomen kansallismaisemista. Vaarat kaikkinensa olivat itselleni tuntemattomia vielä viime viikonloppuun asti. Toteutin samalla mielessä kyteneen ajatuksen... Continue Reading →

Kesäyö Porkkalanniemen Pamskatanissa

Hyvä ystäväni oli yhteydessä minuun kesän alussa ja kysyi voisinko viedä hänet retkeilemään. Hänen edellisestä retkiyöstä oli kulunut sen pyöreät kaksikymmentä vuotta ja hän kaipasi kesäistä elämystä käynnistämään alkavan kesäloman ja samalla verestämään vanhoja retkimuistoja lapsuuden partiovuosilta. Olin hyvinkin riemastunut hänen pyynnöstään. En ole vielä aiemmin saanut tilaisuutta viedä vanhempia ystäviäni ulos retkeilemään (vinkvink, hihkaiskaa... Continue Reading →

Vaeltamisen sietämätön keveys

  Samankaltainen tarina toistuu mielessäni uudestaan ja uudestaan. Kävin vaeltamassa luonnossa ja vielä kotiin palattuani tunnen pitkään että olin huikean elämyksen äärellä. Pakahdun ilosta ja onnesta. Kotona tämä tunne ruokkii miettimään taas seuraavia seikkailuja joiden pariin voisin lähteä lähitulevaisuudessa. Samalla mietin miten voisin jakaa tätä tunnetta muidenkin läheisten ja lukijoiden kanssa. Viisi vuotta sitten, en... Continue Reading →

Tulevana sunnuntaina aloitellaan jo hiihtovaellusta Ruotsin tuntureilla, Kebnekaisen tuntumassa. Kuvassa näkyy Kebnekaise kuvattuna Láddjujávrilta käsin. Tämän kuvan otin viime kesän silloisen vaelluksen loppumetreillä. Viime elokuussa suunnattiin ensimmäistä kertaa ylipäänsä Ruotsin Lappiin ja nyt jo olen lähdössä sinne uudestaan. Tunturit vievät mennessään, näin ystäväni kertoi minulle vajaa kaksi vuotta sitten, kun harvat retkeni olivat ulottuneet vasta... Continue Reading →

WordPress.com.

Ylös ↑

MIRØ HONKANEN

THE BLOG & WEBSITE

Lähierä™

Luonto on lähellä

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

huippuretki.fi

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

Home in the Wild

Pictures and stories from the great outdoors.

tapanikunnas.net

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

TIMOANTTALAINEN.COM

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

Retkipaikka

Lähiretkeilyä ja mielenrauhaa

Ylämäki

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan